"Muutettuani uudelle paikkakunnalle kaipasin yhteisöä ja uusia tuttavuuksia. Loosista löytyi lämmin vastaanotto ja ystäviä, joiden kanssa olen tekemisissä myös kokousten ulkopuolella. On mahtavaa jättää muut elämän huolet ja vastuut oven ulkopuolelle ja tulla vain olemaan.”
Elina, jäsen vuodesta 2025
"Minua jännitti liittyminen, mutta huoli osoittautui turhaksi. Vastaanotto oli avoin ja ystävällinen. Olen saanut paljon iloa yhteisistä tapahtumista ja keskusteluista sekä saanut rohkeutta erilaisten vastuiden myötä. Eläköitymisen myötä jäin kaipaamaan yhteisöä, johon kuulua ja tänne kotiuduin helposti.”
Marja-Leena, jäsen vuodesta 2020
"Siirryin Sipoon loosin vuonna 2020 helsinkiläisestä loosista. Kotiutuminen uuteen loosiin oli helppoa ja sain heti lämpimän vastaanoton. Yleisesti kuvattuna loosin kokoontumiset ovat hetkiä, jolloin voi irrottautua elämän muusta pyörityksestä ja tavata ihmisiä, joiden seurassa viihdyn ja voin olla oma itseni. Toiminta on syventänyt ja muuttanut tapaani hahmottaa elämää. Kaikki ei ole kiireellistä, näkyvää tai tässä ja nyt. Loosimme sisarten hienotunteisuus ja lämpö liikuttavat minua usein unille mennessä. Ja löytyipä loosilta sydänystäväksikin kutsuma."
Tipsu, jäsen vuodesta 2016